MVP eli Minimum Viable Product on liiketoiminnan ensiaskel
Mikä on MVP?
Minimum viable product suomeksi on pienin toimiva tuote. Minimum viable product, josta on yleisimmin käytössä MVP-lyhenne, kuvaa markkinoille pyrkivää uutta tuotetta, jossa on tärkeimmät varhaisten asiakkaiden, niin sanotun koeyleisön, kaipaamat ominaisuudet.
MVP-prosessiin kuuluukin se, että sovellus julkaistaan ensin early adoptereille, jonka käyttäjätestauksen ja palautteen perusteella sitä muokataan kohti lopullista valmista versiota. MVP tarkoittaa käytännössä sitä, että suunnitelmasta tulee todellinen digitaalinen tai fyysinen tuote.
Liikentoiminnan kannalta MVP tarkoittaa nytkähdystä oikeaan, voitolliseen, suuntaan. Voidaan siis sanoa, että MVP on liiketoiminnan ensiaskel.
Minimum viable product suomeksi on pienin toimiva tuote
Minimum viable product eli pienin toimiva tuote ei nimensä mukaisesti ole täysin valmis ja vakiintunut tuote, vaan vasta matkalla kohti kaupallisia markkinoita. Mutta kuten nimi kertoo, minimum viable product tai pienin toimiva tuote on valmis pienimmässä mahdollisessa muodossa ja elinkelpoinen siinä mielessä, että se täyttää varhaisten asiakkaiden tarpeet. Kun MVP-prosessi aloitetaan, tavoitteena ei edes ole hieroa tuotetta täysin valmiiksi ja kaikkien yrityksen visioiden mukaisiksi.
Miksi näin on? Miksei heti lähdetä ryminällä kohti isojen kauppojen hyllyjä ja osakelistausta? Siksi, että on aloittelevan yrityksen kannalta todella suuri riski investoida paljon aikaa ja rahaa ominaisuuksiltaan ja toiminnallisuuksiltaan valmiiseen sovellukseen, joka on kuitenkin rakennettu pitkälti oletusten varassa. Jos sovellus viedään markkinoille, ja oletukset eivät pidä paikkaansa, on pakko palata lähtöruutuun ja niellä suuret taloudelliset tappiot.
MVP mahdollistaa kevyen tuotekehitysprosessin, matalan kynnyksen alustavan julkaisun ja jatkuvan oppimisen. Pienimmän toimivan tuotteen ideologia on esitellä varhaisille asiakkaille tuote, joka täyttää heidän minimikriteerinsä ja ostohalukkuutensa. Heidän käyttäjäkokemuksensa perustella tuotetta muokataan pikkuhiljaa kohti lopullista versiota. MVP siis minimoi riskit ja varmistaa, että jokainen askel kohti valmista tuotetta tehdään tiedon, ei oletusten, varassa.
Tuotteen tai palvelun MVP versio
Usein kuulee kysyttävän, onko MVP prototyyppi. Liiketoiminnan suunnittelussa matkalla ideasta sovellukseksi molemmat MVP ja prototyyppi kuuluvat ehdottomasti tuotekehityksen roadmapille. Ne eivät kuitenkaan ole sama asia, vaan hyvin rakennettu prototyyppi toimii runkona MVP:lle, joka – toisin kuin prototyyppi – on jo ensimmäinen julkinen versio tuotteesta.
Toinen yleinen harhakäsitys on, että MVP on jonkinlainen välivaihe ennen jo valmiiksi suunnitellun tuotteen lanseerausta. MVP tarkoittaa kuitenkin aina sitä, että tuotekehitys on edelleen kesken. MVP toki sisältää valmiita elementtejä, mutta sen on tarkoitus olla ainakin osittain tyhjä taulu, joka täyttyy asiakkaiden mielipiteiden ja käyttäjätestauksen pohjalta. Minimum Viable Product ei myöskään ole myyntidemo, jonkinlainen esitys, jolla vakuutetaan asiakkaat sovelluksen hyödyistä. Se on jo käyttövalmis tuote, joskaan ei lopullisessa muodossaan. Minimum viable product design sisältääkin ajatuksen siitä, että kun saat MVP:n et saa viimeisen päälle viilattua tuotetta, vaan alustavan version sovelluksesta.
Mitä varhaiset asiakkaat ja ensikäyttäjät sitten hyötyvät keskeneräisestä tuotteesta? Vaikka pienin toimiva tuote, on vielä kehitysvaiheessa, se on kuitenkin jo elinkelpoinen: se ratkaisee asiakkaiden ongelman ja tuottaa heille jo sellaisenaan arvoa.
Asiakkaat ovat sitoutuneet antamaan sovelluksesta palautetta, käyttäjätestauksen plussia ja miinuksia. MVP-prosessi on heille vaivan väärti: kun he ovat mukana tuotekehitysprosessissa, he voivat todella vaikuttaa siihen, millainen tuotteesta tulee, ja että se palvelee heidän tarpeitaan parhaalla mahdollisella tavalla. MVP ei siis ole vapaaehtoisponnistus, vaan win-win -tilanne.
MVP-kehitys MEOMilla – miten homma etenee?
Minimum viable product development alkaa sessiolla, jossa käymme yhdessä läpi tuoteideasi ja suunnitelmasi. Annamme sinulle jo tässä vaiheessa selkeän tarjouksen ja näkemyksemme siitä, miten idea muutetaan MVP:ksi, toimivaksi tuotteeksi.
MVP-kehityksessä me MEOMilla hoidamme käyttöliittymäsuunnittelun ja koodaamme sinulle ensimmäisen version sovelluksesta, joka julkaistaan varhaisille käyttäjille. MEOM on mukana käyttöliittymäsuunnittelun lisäksi aina myös tuotekehityksessä. Autamme varmistamaan, että sovelluksesi kehittyy jatkuvasti eteenpäin, kohti käytäntöä ja kohti yhä valmiimpaa tuotetta. Meiltä saat jokaisessa vaiheessa MVP-kehitystä kustannustehokasta koodaamista laadusta tinkimättä.
MEOMin MVP-prosessin selkärankana on sovelluskehityskehikko, joka sisältää kaiken, minkä digitaalinen tuote tarvitsee: arkkitehtuurin ja tekniset valinnat, käyttöliittymän, backendin ja kehitysprosessin. Olemme automatisoineet kaikki toistuvat kehitysvaiheet, minkä takia sinä säästät rutkasti aikaa ja rahaa.
Automatisointi ei kuitenkaan edellytä standardisointia tai one size fits all -mentaliteettia. Vaikka kehikko automatisoi toistuvat elementit, jokainen tuote on täysin uniikki: käyttöliittymä räätälöidään brändisi näköiseksi ja backend sekä tietokantaohjelmointi juuri sinun liiketoimintasi tarpeiden mukaisiksi. Automaatiot siis mahdollistavat yksilöllisen sovelluskehityksen, mutta niiden avulla saat yhdessä päivässä sen, mihin tavallisesti kuluu kahdeksan viikkoa ohjelmiston kehittämisaikaa.
Tällaisella MVP-prosessilla pääset nopeasti kutsumaan käyttäjät sovelluksesi pariin ja saat myynnin rullaamaan. Vaikka MVP ei ole 100 % valmis tuote, sen on tarkoitus aina pyöräyttää käyntiin myyntimomentum ja varmistaa, että yritys täyttää vaatimukset minimum viable bisnekseen (MVB).
MVB tarkoittaa sitä, että venturetiimi kerää kaikki mahdolliset opit talteen mahdollisimman kevyellä tuotekehitysprosessilla ja mahdollisimman pienillä kiinteillä kustannuksilla. MVP-tuotteesta saadaan kotiutettua rahat, mikä mahdollistaa tuotteen jatkokehittämisen ja ehkä jopa tuoteportfolion kasvattamisen tulevaisuudessa. Minimum viable business on usein omiaan vakuuttamaan sijoittajat tuotteen elinvoimasta ja yrityksen tulevaisuuden kasvusta.
5 syytä valita MVP-kumppaniksi MEOM
1. Halvempi
Säästät keskimäärin 20 000 €, mutta vähintään 10 000 € verrattuna tilanteeseen, jossa aloitat kehityksen nollasta. Säästyneillä euroilla voit esimerkiksi tehdä asiakashankintaa tai investoida tuotekehitykseen.
2. Nopeampi
Saat meiltä yhdessä päivässä sen, mihin menee tavallisesti kahdeksan henkilötyöviikkoa. Koko tämän ajan tuote on valmiina ja asiakkaittesi hyppysissä sen sijaan, että odottelisit sen valmistumista. Ja koko tämän ajan keräät asiakkailtasi arvokkaita oppeja ja pääset kehittämään tuotettasi eteenpäin. Ja tietysti mitä nopeammin olet liikkeellä, sitä nopeammin kassaasi virtaa euroja.
3. Skaalautuvampi
MEOMin ratkaisun arkkitehtuuri ja tekniset valinnat on toteutettu rautaisten tuotekehitysammattilaisten toimesta. Hyödynnämme maailman käytetyintä pilvipalvelualustaa Amazon WebServicea. Koska Amazon WebService skaalautuu näppärästi erilaisiin kasvu- ja asiakastarpeisiin, runkoa ei tarvitse uudistaa tilanteiden muuttuessa.
4. Laadukkaampi
Tuotteen ensijulkaisu on useimmiten kompromissi, mutta MEOMin kanssa et joudu koskaan tekemään sovellukseesi teknisiä kompromisseja tai riskialttiita virityksiä. Ratkaisumme on laajasti testattu ja toimii varmasti. Laadukas ratkaisu takaa myös sen, ettet joudu ottamaan teknistä velkaa heti kättelyssä. Vältyt ikäviltä yllätyksiltä, kuten ennakoimattomilta kustannuksilta, jotka saattavat riskeerata tuotteen jatkokehityksen.
5. Hallittavampi
Kun teet MVP:n MEOMin kanssa, applikaatio ja koodi ovat sinun. Julkaisun jälkeen voit siis kehittää tuotetta halutessasi itsenäisesti. Dokumentaatio on niin selkeää, että kuka tahansa ohjelmistokehittäjä pystyy devaamaan tuotetta eteenpäin. Pystyt valitsemaan Amazon WebServicen laajasta palveluvalikoimasta juuri tarvitsemasi ominaisuudet ja palvelut.
Minimum viable product – kaikki tämä kuuluu MEOMin pakettiin
- MVP-prosessi, joka karsii kustannuksia
MEOMin MVP-prosessi takaa sen, että kaikki koodaustyö tuottaa asiakasarvoa ja keskittyy olennaiseen. Tällä tavalla ensimmäisen tuotejulkaisun kustannukset pysyvät kurissa. Myös prototyypin rakentaminen lisää kustannustehokkuutta ja pienentää tuoteriskejä.
- Moniammatillinen venturetiimi, joka toimii yhdessä kanssasi
Saat käyttöösi moniammatillisen venturetiimin, jolla on ohjelmistokehittämiskokemuksen lisäksi design-, liiketoiminta- ja asiakashankintaosaamista. Kokeneen tiimin avulla saat paljon enemmän kuin vain toimivan sovelluksen – saat kumppanin, jonka puoleen kääntyä asiassa kuin asiassa. Kun yhdistämme kokeneen tiimimme osaamisen sinun kanssasi, voimme rakentaa laadukkaan, tyylikkään, toimivan ja helppokäyttöisen MVP:n, joka palvelee asiakasta heti julkaisuhetkellä.
- Selkeä viikkorytmi, joka tehostaa yhteistyötä
MEOMin MVP-prosessiin kuuluu selkeä ennalta määritelty viikkorytmi, joka tehostaa työtä ja vähentää virheiden määrää. Prosessin alussa sovimme yhdessä MVP:n tavoitteet, priorisoimme backlogin ja aloitamme kehitystyön aina vaikeimmasta ongelmasta. Kun aloitamme kaikista hankalimmasta haasteesta, varmistamme sen, että muut valinnat tukevat ratkaisua ja vältämme turhaa työtä.
- Tuloksena ratkaisu, jota on helppo muokata
MVP:n julkaisun jälkeen asiakasymmärryksesi kasvaa kohisten. Uuden tiedon valossa ja palautteen perusteella pystyt parantamaan tuotettasi. Toteutamme MVP:n aina siten, että sitä voi vaivattomasti jatkokehittää ja tuoda mukaan tarvittavia uusia ominaisuuksia.
- Autamme myös julkisen rahoituksen hakemisen kanssa
Tyypillisesti MVP-vaiheen kehitykseen on mahdollista saada Tempo– tai ELY-yrityskeskuksen rahoitusta. Sovitamme tarvittaessa työmme aina rahoittajien vaatimuksiin.
MVP on yksi pieni askel kansantaloudelle, mutta valtava harppaus bisneksellesi
Minimum viable product (MVP) eli pienin toimiva tuote on yksinkertainen versio sovelluksesta, joka julkaistaan kohdeyleisölle sen markkinakelpoisuuden testaamiseksi ja oppien keräämiseksi. Kun MVP-prosessi aloitetaan, suunnitelma lähtee muuttamaan muotoaan todelliseksi digitaaliseksi tuotteeksi. MVP varmistaa sen, että et rakenna sovellustasi liian pitkään oletusten varassa, mutta toisaalta myös sen, että hyvät suunnitelman eivät jää pöytälaatikkoon pölyttymään. Liiketoiminnan kannalta MVP tarkoittaa siis suurta askelta kohti kannattavuutta ja kasvua.