Blogi

Ihmiset

Webkehittäjän hommat kiikarissa?

Tässä askelmerkkejä tulevalle verkkosivustoammattilaiselle kesäloman aikaiseen tason nostoon.

Devaajan osaamista esitellään usein konkreettisen koodauksen kautta. Vikkelät sormet naputtavat komentorivejä toisensa perään viherhehkuiselle näytölle ja kaikki odottavat milloin sankari-hakkerimme ilmoittaa dramaattisesti: “Olen sisällä järjestelmässä.”

Kyllä, kehittäminen on myös teknologioiden ja työkalujen hallintaa, mutta enemmän tapahtuu pääkopan sisällä, josta ei saa loihdittua ihan yhtä päräyttäviä leffakohtauksia. Devaaminen on näet etupäässä ongelmanratkaisua, joka lähtee sen kokonaisvaltaisesta ymmärtämisestä ja sen varmistamisesta, että lähestynkö sitä oikeasta kulmasta. Tämä jälkeen kokonaisuus pilkotaan osiin ja lähdetään koodaamaan. Kehittäjän työ kysyy siis monenlaisia ominaisuuksia.

Jos olet jo päättänyt, että sinusta tulee kehittäjä, tai vasta harkitset tätä uravaihtoehtoa, olemme koonneet tähän tekstiin muutamia vinkkejä hyvän devaajan ominaisuuksista, sekä myös lukuvinkkejä oman osaamisen kehittämiseen.

Hoituu!

Kehittäjän työtä on ratkaista ongelmia. Se voi olla luonteeltaan tekninen tai esimerkiksi asiakkaan tarve, johon ei ole vielä löydetty ratkaisua. Tärkeää on kyky lähestyä ongelmaa avoimin mielin ja ratkaisulähtöisesti. Pätevä kehittäjä löytää ongelman juurisyyt ja kommunikoi ratkaisuvaihtoehdot selkeästi. Näitä taitoja kannattaa kehittää alusta lähtien.

Ole utelias

Uteliaisuus harvoin koituu kehittäjän kohtaloksi. Tietenkään jokaisen altaan syvään päätyyn ei tarvitse hypätä, mutta on hyvä pysyä kartalla oman alan tapahtumista. Valitse esimerkiksi muutamia mielenkiintoisia julkaisuja tai yhteisöjä joita seurata, kokeile rohkeasti uusia juttuja yritä nähdä asioissa sekä plussat että miinukset.

Kurkkaa konepellin alle

WordPress, React, Angular, Bootstrap… kirjastoja ja frameworkeja riittää. Web-pohjaisen kehityksen taustalta löytyvät kuitenkin yhteiset perusteknologiat. HTML, CSS ja JavaScript ovat olleet kuvioissa pitkään, eikä tässä ole lähitulevaisuudessa luvassa dramaattista muutosta. 

Toki työelämässä voi pärjätä todella hyvin esimerkiksi rautaisilla React-taidoilla, mutta pidemmällä aikajänteellä kirjastoja sekä trendejä tulee ja menee. Voi olla arvokasta tuntea perustus, minkä päälle niitä rakennetaan.

Mitä haluat tehdä isona?

Rehellisesti sanoen on käytännössä mahdotonta syventyä ihan täysillä kaikkeen. Tämä on täydellisen ok. Laaja kokonaiskuva yleisellä tasolla on arvokas, samalla kun valitsee sen oman kiinnostuksen kohteet, johon haluaa syventyä kunnolla. 

Oma painotusta voi vertailla tekniikan trendeihin; onko jokin huimassa nousukiidossa, pitkällä aikavälillä asemansa vakiinnuttanut vai hiipumaan päin? Millaista osaamista rekryissä haetaan nyt ja miltä tekniikan trendit näyttävät yhteisöissä? Pohdi, mitä tämä itsellesi tarkoittaa, mihin haluat investoida aikaasi ja mitä sillä haluat saada?

Etsi oma juttusi

Työ ja harrastukset ovat merkittävä osa arkea. Pyri tekemään asioita, jotka ovat sinulle mielekkäitä ja merkityksellisiä. Perinteikkäistä uskomuksista poiketen maanantaifiilis ei ole universaali vakio tai pakollinen osa elämää!

Mihin yhteisöihin liittyä?

Kun yllä puhuttiin siitä tekniikan trendien seuraamisesta yhteisöissä, niin tässä muutamia tutustumisen arvoisia:

Asiaa WordPress-kehityksestä ja kehittäjän hommista MEOM-sivustolla

Meidän tech-lead Tiina on jakanut ajatuksiaan blogissa WordPressillä tekemisestä aiheista Vältä WordPress-sivuston posahtaminen näillä devaajan teeseillä, sekä WordPress-kehityksen hyväksi todettuja käytäntöjä.

Voit lukea myös meidän kehittäjän Lauran fiiliksiä ammatistaan.