Referenssi

Ascent — Teimme japanilaisen tekoälyfirman vision todeksi

Suunnittelimme massasta erottuvan ulkoasun Ascentin itsestään ajaville autoille.

Japanilainen tekoälyä ja autonomista liikkumista kehittävä Ascent Robotics tarjosi meille monessakin mielessä haasteen puhtaalta pöydältä. Koneäly on tulevaisuutta, jonka pelisääntöjä ei olla vielä kirjoitettu. Ala käsittää kourallisen rohkeita startupeja sekä joukon internet- ja autoalan jättiläisiä, jotka harkitsevat vielä, kenen numerolle panoksensa asettavat. 

Ascent tarvitsi apua näkemyksensä ilmaisussa, tekoälyn soveltamisesta itseohjautuviin ajoneuvoihin. Benchmarkkeja ei juuri ollut ja toiminta vasta muotoutumassa, joten nyt oli aika ryhtyä luovaksi.

Brand Sprint

Ennen kuin Ascentin toimitusjohtaja Fred Almeida ja operatiivinen johtaja Chie Matsunaga pääsivät moottorikelkkasafarille ja savusaunaan, oli edessä kolmen päivän rypistys työpajassa. Brändi-työpajassa parivaljakosta puristettiin kaikki se oleellinen tieto, jota tarvittiin uuden brändi-identiteetin luomiseen ja palveluportfolion hahmotteluun.

Ascent oli epätyypillinen projekti siinäkin mielessä, että yritys ei ollut ensisijaisesti myymässä mitään. Sisällön painopiste oli laadukkaassa rekrytoinnissa sekä sijoittajien ja yhteistyökumppanien vakuuttamisessa. Laadimme brändistrategian, joka tulisi toimimaan ohjenuorana myös Japanissa odottavan tiimin työssä.


Ainulaatuinen identiteetti

Kartoitettuamme Ascentin kilpailijoita huomasimme, että luomalla jotain yksinkertaisen kaunista voimme erottautua tekoäly-firmojen massasta. Halusimme rakentaa jotain eleganttia ja skandinaavisen minimalistista.

“Moving, future, tech & intelligent” olivat meitä ohjaavia adjektiiveja, kun lähdimme rakentamaan Ascentin identiteettiä.

Saavuttaakseen itseohjautuvien ajoneuvojen korkeimman autonomian tason, on tekoäly-teknologian kehityskäyrän oltava erittäin jyrkkä. Tähän yrityksen nimikin, Ascent, viittaa. Tutkimme satoja eri tapoja kuvata tuota teknologista nousua.

Lopulliseksi logotunnukseksi valikoitui ainutlaatuinen, yksinkertainen ja futuristista vihahdetta henkivä symboli. Tunnus on rakennettu yhden geometrian tärkeimmän arvon, kultaisen leikkauksen perusteella.

Merkin rytmi ja suhteet jatkuvat tarkasti läpi logon, jolloin lopputulos on tasapainoinen ja yhtenäinen.


Uusi uljas maailma vailla vertailupisteitä

Miten luoda kertoa tarina alalle, joka on niin uutta, että benchmarkkeja ei ole? Miten tiivistää ydinviestit ja ainutlaatuisuus teknologiassa, joka on niin kehittynyttä, että sen ymmärtäminen on haastavaa asiantuntijoillekin? Miten määritellä asiakaspersoonat ja äänensävy, kun koko liiketoiminta hakee vasta muotoaan?

”Aihepiiri on niin uusi. Kukaan ei rakenna täyttä top-down, end-to-end -ratkaisua tekoälyn ohjaamaan itseohjautuvaan autoon. Emme tienneet mitä sanoa tai miten koko konsepti pitäisi paketoida.”

Fred Almeida, Founder, Ascent Robotics

Ascentin toiminnan käynnistysvaiheessa viestinnän kohteena olivat rekrytoitavat, siis se kourallinen it-alan huippuosaajia, jotka hallitsevat tekoälyn syvällisesti, sekä yhteistyötahot, eli sijoittajat ja autovalmistajat, jotka lähestyvät tekoälyä investoinnin vinkkelistä.

Heille tuli hahmotella Ascentin teknologian ja lähestymistavan ainutlaatuisuus vetoavalla tavalla, mutta huolehtia samalla siitä, että sijoittajille popularisoitu sisältö ei karkottaisi tekoäly-insinöörejä.

Ascentin toimitusjohtajalla oli selkeä visio, jota lähdimme tarkentamaan ja tekemään todeksi. Tärkeintä oli muistaa se, että kuvituksessa ei saanut käyttää yhden ainutta piirrosta tai kuvaa aivoista symboloimaan koneälyä. Näin osasimme vältellä sekä zombeja että kliseitä.


Kuinka tekoäly näkee maailman

Huipputeknologiaa koskevassa sisällössä on helppo harhautua jaarittelemaan teknisistä yksityiskohdista ja unohtaa tunteisiin vetoaminen. Erottauduimme kilpailijoista kertomalla markkinointisivustolla minimalistisella, mutta visuaalisesti voimakkaalla tavalla Ascentin uudesta lähestymistavasta itsestäänajavien autojen kehittämisessä.

Ascent poikkeaa itsestään ajavien autojen kehittämisessä monista kilpailijoistaan sillä, että he kehittävät itse sekä tekoälyä että autonomisen liikkumisen ja havaitsemisen järjestelmiä. Markkinointisivulla kävijälle näytetään vain välähdys tästä virtuaalimaailmasta. Tämä salaperäinen lähestymistapa on tuonut paljon kiinnostusta ja kyselyjä Ascentille.

”Eräs tutkijoistamme työskenteli vielä vuosi sitten Kiinan Microsoftilla tutkimusosastolla. Hän jätti huippupalkkaisen pestinsä päästäkseen Ascentille työskentelemään vahvistusoppimisen ja itse ajavien autojen parissa. Jos onnistuimme vakuuttamaan hänet lähtemään Microsoftilta kesken kovinta tekoälybuumia, niin sanoisin että verkkosivusto on tehnyt tehtävänsä.”

Fred Almeida, Founder, Ascent Robotics

”MEOMin tekemä työ auttoi todella kirkastamaan sitä miten haluamme viestiä ja toisaalta mitä emme halua sanoa. Tavoititte Ascentin ydinolemuksen verkkosivuilla todella hyvin.”

Fred Almeida, Founder, Ascent Robotics

Kuinka sivusto toteutetaan 99 % etätyöskentelynä

Projektinhallinnan merkitys oli iso kun työskentelimme eri aikavyöhykkeissä etänä kaikkina muina aikoina paitsi Suomessa pidetyssä Marketing Strategy Sprintissä.

Integroimme tiimimme Ascentin kanssa ja pidimme viikottain säännöllisesti keskusteluja, joissa päätimme seuraavista askelista. Muu kommunikointi hoidettiin netin yli projektinhallintatyökaluilla.

”Valitsimme MEOMin useasta syystä, lähempänä olevien toimistojen sijaan. Halusin kumppanin, joka olisi kehityksen kärjessä alallaan, ja siksi päädyimme MEOMiin. Vaikka olette kovin kaukana Tokiosta, olemme olleet todella tyytyväisiä. Siksi haluamme tuoda kaikki uudetkin ideat teille, nähdäksemme miten pitkälle pystytte viemään niitä.”

Fred Almeida, Founder, Ascent Robotics

Ascent uutisissa

CNBC: PlayStation creator backs start-up that uses ’theoretical neuroscience’ for self-driving cars

Bloomberg: ‘Fast and Furious’ Driverless Cars Aren’t as Crazy as They Sound

Ascent Robotics raises $10.3M to accelerate AI development for autonomous driving