Grand One 2025

iLOQ.com – Markkina­kohtaista palvelua koko planeetalle

Lähtökohdat

iLOQ on suomalainen digitaalisten ja mobiilipohjaisten lukitus- ja kulunvalvontajärjestelmien kehittäjä, jonka kansainvälinen liiketoiminta on ollut voimakkaassa kasvussa jo vuosia.

iLOQille on tärkeää palvella jokaista asiakasmarkkinaa sen omalla kielellä. Tämä on keskeistä tuotteiden ja brändin esittelyssä ja luottamuksen rakentamisessa. iLOQin teknologia on uraauurtavaa ja siksi myös verkkosivuston tulee iskeä kuin miljoona volttia.

iLOQin verkkosivusto on palvellut jo pitkään yli tusinaa markkinaa ja kielialuetta sekä avainten loppukäyttäjien että jälleenmyyjien tarpeissa. Viime vuosina painopistettä on luotu myös vastuullisuustiedon että HR:n ja rekrytoinnin osalta.

Liiketoiminnan jatkaessa globaalia kasvua tavoite on, että verkkosivustolla uusi kieliversio voidaan julkaista kolmessa kuukaudessa, laadusta, palvelusta ja vaikuttavuudesta tinkimättä. Sivustoa kehitetään jatkuvasti ja se tulee laajenemaan myös vuoden 2025 kuluessa.

Kuinka palvella koko planeettaa kielestä ja kulttuurista riippumatta

STRATEGIA

iLOQin vuotuinen kasvutavoite on 30 %. Asioita halutaan tehdä yhä enemmän digitaalisesti. 

Samalla kun skaalaudutaan globaalisti, halutaan palvella jokaista kohdemarkkinaa sen omalla kielellä. Liiketoiminnan kasvun kannalta keskeisiä ovat iLOQin jälleenmyyjäkumppanit, mutta aivan yhtä lailla avainten ja kulunvalvontajärjestelmien loppukäyttäjät, jotka viime kädessä päättävät ovatko iLOQin tuotteet lupausten veroisia.

iLOQ Oy ei ole tällä hetkellä pörssiyritys, mutta se on tehnyt jo useamman vuoden ajan vastuullisuusraportointia, joka kiinnostaa myös sijoittajia. Vastuullisuuden kautta iLOQ rakentaa brändiään myös maailmanlaajuisesti tuotekehittäjänä, kumppanina ja työnantajana. Tämän tulee näkyä myös verkkopalvelussa.

Verkkosivuston ja liiketoiminnan kasvun strategiassa sivuston uusin versio ei ole ponnistanut aivan uudesta lähtöruudusta, vaan se on luonnollisen, asteittaisen ja jatkuvan kehityksen tulosta. 

Vuonna 2024 verkkosivustolle tunnistettiin kaksi strategiasta nousevaa kehityskohdetta: ilmeen ja sisällön päivitys selkeämmin tuotevetoiseksi sekä mobiilikäytön tuominen digitaalisen lukituksen keskiöön.

Tässä painopisteen muutoksessa tärkeää oli myös digitaalisen lukituksen käyttötapausten sekä palvelupolkujen selkeyttäminen. Työtä ohjasi eri maiden myyntitiimeiltä ja kumppaneilta kerätty palaute.

Huipputeknologiaa ymmärrettävästi ja vaikuttavasti

LUOVA IDEA

iLOQ on teknologiabrändi. Korkean teknologian ratkaisujen esittely kuluttajille hyvin erilaisissa kohdemaissa ymmärrettävällä ja vaikuttavalla tavalla voi olla melkoista tasapainoilua. 

Ihmiset ovat tottuneet käyttämään mekaanista avainta. Puhelimella oven avaaminen ei edelleenkään ole kovin yleistä. Tämän tottumuksen muuttamiseen tarvitaan tarinaa, joka vetoaa ja vakuuttaa.

iLOQin verkkosivuston edellinen versio oli osoittautunut kuvastoltaan ja viesteiltään liian geneerisen brändivetoiseksi. Nyt tuote ja sen toiminta tuotiin valokeilaan. 

Brändi-identiteetin pohjalta sivustolla haluttiin luoda ison kansainvälisen yrityksen, mitä iLOQ onkin, vaikutelmaa. Tämän tiimoilta uudistuksessa ideoitiin ja konseptointiin monenlaisia esille panon ja visualisoinnin tapoja, 3D-animaatioita myöten. Benchmarkkauksessa katseltiin muun muassa paljon älykotiteknologiaa esitteleviä sivustoja. 

Lopulta päädyttiin kuitenkin yksinkertaisen eleganttiin ratkaisuun. Tuotteen toiminnasta viestiminen nostettiin uudelle tasalla animaation avulla. Mobiililukituksen periaatetta havainnollistettiin intuitiivisella ja simppelillä tyylillä.

Yhtenäistä modulaarisuutta netistä appiin

TOTEUTUS

Yhteistyömme iLOQin kanssa on jatkuvaa ja kohta jo vuosikymmenen kestänyttä. Verkkosivustoa kehitämme myös projektinomaisesti, eli täyden sivustouudistuksen käytännöillä. 

Yhteisessä työskentelyssä tavoite on luoda kasvua ja laajentumista tukeva WordPress-verkkosivusto, jolla on yhtenäinen rakenne ja ilme. Yhtenäisyys ulottuu myös sisällönhallinnan puolelle, maasta ja kieliversiosta riippumatta.

Uudistuneen sivuston tuotevetoisuuden luovaa esittelyä tuetaan monikäyttöisillä sisältölohkoilla, jotka mahdollistavat sisällön laadukkaan esittelyn kohdemarkkinaan sopivalla tavalla.

Sivuston designissa on sisäänajettu systemaattinen tapa käyttää Figmaa. Mobiilikäyttöisessä lukituksessa kännykkäsovellus kulkee rinnakkain sivuston suunnittelun kanssa. Kummankin design tehdään yhteisessä Figma-ympäristössä.

Vuoden kuluessa iLOQin WordPressistä luotiin multisite, jonne lähitulevaisuudessa tuodaan yrityksen Careers- ja Support -sivustot.

Uusi markkina haltuun kolmessa kuukaudessa

TULOKSET

iLOQin verkkopalvelun onnistumista ja tuloksia mitataan tässä vaiheessa ennen kaikkea skaalautumisvalmiudella. Sivustokokonaisuuden uudistaminen on vielä kesken. Isot suuntalinjat on vedetty ja toteutus tehty strategian pohjalta. 

Nyt on käytäntöön viennin aika. Kieliversio uuteen markkinaan luodaan alle kolmessa kuukaudessa, eri käyttäjäryhmien erityistarpeet huomioiden. Sivusto palvelee skaalautumista nyt entistä huomattavasti paremmin.

Työn perustiedot

Työn nimi

iLOQ – Markkinakohtaista palvelua koko planeetalle

Työhön osallistuneet yritykset

MEOM

Asiakas

iLOQ Oy

Julkaisualusta

WordPress

Kilpailukategoria

Paras digitaalinen palvelu

Linkki kilpailutyöhön

www.iloq.com/fi