Solarigo

Mitä teimme

Positiointi, tekninen toteutus, web design, analytiikka, GEO

Alusta

WordPress

Asiakkaasta

Solarigo Systems Oy on suomalainen energiayhtiö, joka on erikoistunut suuriin yrityskiinteistöjen aurinkovoimaloihin sekä teollisen mittaluokan aurinkopuistoihin.

Solarigo on perustettu vuonna 2015 ja se oin vuosien varrella toimittanut yli 300 suurta voimalaa, 200 000 asennettua paneelia ja lukuisia Suomen suurimpia aurinkopuistoja. Yritys on myös Suomen suurin aurinkosähkön myyjä. Solarigo on osa Suur-Savon Sähkön konsernia.

Projektista

Solarigolla oli tarve tuoda verkkosivusto tähän päivään ja mahdollistaa ketterä, skaalautuva markkinointi myös tältä osin. Modernin sivusto olisi myös linjassa brändin kanssa.

Verkkosivuston uudistus käynnistettiin positiointityöllä, jonka myötä saatiin ajantasainen ja terävöitetty näkemys Solarigon erottuvuuteen, pääviesteihin, ihanneasiakkaisiin sekä kilpailuun.

Sivustouudistus oli startti jatkuvalle kumppanuudelle. Verkkosivuston tuloksellisuuden seurantaan on pystytetty räätälöityä analytiikkaa ja raportointia, ja sivustoa on myös optimoitu tekoälynäkyvyyden osalta.

STRATEGIA

Positioinnilla pätevä pohja asiakashankintaan

Onnistuneen verkkosivustouudistuksen tulisi aina perustua strategialle. Positiointityöllä määritellään käytännössä missä yritys on paras, ennen kaikkea kenelle ja miten se viestitään ylätasolla.

Näitä asioita käydään läpi toki myös verkkosivustototeutuksen puitteissa, mutta markkinointistrategian ammattilaisen kanssa erottuvuuteen, kilpailijoihin ja asiakashankinnan kokonaisuuteen saadaan perusteellisempi näkemys, joka palvelee markkinointia myös verkkosivuston ulkopuolella.

Positioinnin lopputuloksena Solarigon erottuvuus teollisuuden aurinkovoimakumppanina sai runsaan ja hiotun arsenaalin arvolupauksia, jonka avulla myös verkkosivuston rakentamiseen tuloksellisena asiakashankinnan välineenä oli helppo lähteä.

DESIGN JA TOTEUTUS

Ilme ja alusta nykyaikaan

Suunnittelimme asiakkaan brand bookin pohjalta freesatun ilmeen uudelle sivustolle. Ammattimainen vaikutelma sivustolla tuo Solarigon asiakkaille luottoa jo tutustumisvaiheessa, että myös itse aurinkovoimaprojekti sujuu.

Solarigon väistyvä verkkosivusto oli toteutettu Wixillä, eikä se enää palvellut valtakunnan johtavan aurinkovoimayhtiön tarpeita. WordPressillä toteutettu moduulaarinen sivusto on helppo päivittää ja skaalautuu myös tulevaisuudessa.

Julkaisun jälkeen sivustolla on jo muun muassa toteutettu uutena toiminnallisuutena laskuri aurinkovoimala palveluna -malliin.

Positioinnin pohjalta asiakkaan oli helppo kirjoittaa sivuston sisällöt itse. Selkeän argumentoinnin ja jäsentelyn avulla sisällöstä saatiin erinomaisen silmäiltävää.

ANALYTIIKKA JA GEO

Tekoälynäkyvyys ja tuloksellisuus seurantaan

Solarigolla on erilaisia asiakassegmenttejä, heille räätälöityine käyttäjäpolkuinen ja konversiopisteineen. Tuloksellisessa verkkosivuston kehittämisessä on syytä paneutua pätevän suunnittelun ja toteutuksen lisäksi myös tulosten seurantaan.

Tätä tarkoitusta varten luotiin lomakekohtainen analytiikan seuranta, sekä omat näkymät laskurin käytölle ja liikenteen lähteille, mukaan lukien orgaaninen hakukoneliikenne avainsanatilastoineen.

Erillisenä pakettina toteutimme myös AI-näkyvyyden kehittämisen toimenpiteitä, joilla varmistettiin erityisesti sivuston tekoäly-ystävällisyys, muun muassa llms.txt-tiedoston, schema-tietojen päivittämisen sekä UKK-sisältöjen avulla.

AI-näkyvyyden seurantaan luotiin oma kampanja, jonka tuloksia seurataan MEOM-monitorointi-palvelulla. Monitorointi tarjoaa tekemisen mallin myös sivuston rikkinäisten linkkien korjaamiseen, metatietojen oikaisuihin sekä sivuston nopeuden valvontaan.

Lue lisää WordPress-toteutuksistamme