Blogi

Projekti päättyy, lista jää

Pesukarhu, joka lukee tosi pitkää listaa

Tiivistelmä


Julkaisupäivä on juhla, ja niin sen kuuluukin olla. Sivusto toimii, tiimi on ylpeä ja monen kuukauden työ näkyy vihdoin ulospäin.

Jossain on myös lista, johon kertyivät asiat, jotka jäivät tekemättä.

Kolmen kuukauden päästä harva muistaa, missä se lista on. Silti sivuston tulokset ratkeavat useammin sillä listalla kuin itse projektissa.

Ostopäätös tehdään ennen kuin tieto on olemassa

Valtaosa sivustohankkeista ostetaan yhä projektina, jossa alku, loppu ja hinta lyödään lukkoon ennen ensimmäistäkään työtuntia. Tälle on hyvät syyt, ja ne löytyvät organisaation koneistosta. Budjetti hyväksytään kertaeränä, hyväksyntä vaatii summan ja päivämäärän, ja tarjouksia pystyy vertailemaan keskenään vasta silloin, kun laajuus on kaikilla sama. Projekti on muoto, jonka talousjohto tunnistaa ja jonka johtoryhmä osaa hyväksyä.

Malli tuntuu myös turvalliselta, koska kustannukset ja aikataulu näyttävät selkeiltä heti ensimmäisestä palaverista alkaen.

Tarjouspyyntö kirjoitetaan kuitenkin siinä vaiheessa, kun sivustosta tiedetään vähemmän kuin missään muussa projektin vaiheessa. Käyttäjätestit ovat tekemättä, analytiikka kertomatta ja sisältöluonnokset kirjoittamatta. Laajuus perustuu oletuksiin, jotka tarkentuvat vasta työn edetessä.

Riski siirtyy julkaisun jälkeiseen aikaan, jolle harvemmin tehdään suunnitelmaa.

Lista syntyy silloin, kun tiedämme eniten

Hyvä projekti tuottaa uutta ymmärrystä viimeiseen viikkoon asti. Sisältötyön aikana huomaamme, että tarjooma kannattaa esitellä toisessa järjestyksessä. Myyjät kertovat, mikä kysymys toistuu jokaisessa ensitapaamisessa. Testaus paljastaa kohdan, jossa ostaja luovuttaa lomakkeen edessä.

Osa havainnoista mahtuu sovittuun laajuuteen ilman muuta. Loput vaativat lisärahaa tai lisäaikaa, ja projektin loppusuoralla kumpaakaan ei ole tarjolla.

Näin syntyy lista. Sille päätyvät analytiikan tavoitteet ja mittarit, sisältöjen toinen kierros, tuotesivujen rakenne, seuraava kieliversio sekä hakukonesisällöt. Jokainen kohta on perusteltu, ja jokaisesta vallitsee tiimin sisällä yksimielisyys.

Listan sisältö on projektin tuorein ajattelu. Se on kirjoitettu hetkellä, jolloin tiimi ymmärtää sivustoa ja sen käyttäjiä paremmin kuin koskaan aiemmin, ja silti se on ainoa osa projektia, jolle ei sovita mitään.

Kukaan ei peri listaa

Projektilla oli projektipäällikkö, ohjausryhmä, budjetti ja aikataulu. Julkaisupäivä päättää ne kaikki, ja lista jää elämään ilman yhtäkään näistä rakenteista.

Samalla se alkaa kasvaa kahdesta suunnasta.

Liiketoiminta liikkuu ensin. Myynti terävöittää viestiään jokaisessa tapaamisessa, uusi asiakassegmentti nousee prioriteetiksi ja palvelut paketoidaan uudelleen, kun hinnoittelu muuttuu. Sivusto puhuu edelleen julkaisupäivän kieltä. Mitä pidempään tilanne jatkuu, sitä selvemmin myyjän puhe ja sivuston sisältö eroavat toisistaan, ja ostaja huomaa eron ennen meitä.

Ostokäyttäytyminen liikkuu perässä. Muutama vuosi sitten harva kirjasi tarjouspyyntöön vaatimusta siitä, että sivuston pitää palvella tekoälyhakua ja tarjota koneluettavaa tietoa. Nyt se ratkaisee löydettävyyttä yhtä paljon kuin perinteinen hakukoneoptimointi. Projektina ostettu sivusto jää tällaisten muutosten ulkopuolelle, koska niitä ei osattu pyytää silloin, kun laajuudesta sovittiin.

Listaa viedään eteenpäin vain, jos sillä on omistaja kummassakin päässä. Asiakasyrityksessä tarvitaan ihminen, joka tuntee liiketoiminnan suunnan ja pystyy sanomaan, mikä on seuraavaksi tärkeintä. Toimittajan päässä tarvitaan ihminen, joka tuntee sivuston rakenteen ja tuo oma-aloitteisesti esiin, mitä kannattaisi tehdä.

Kun toinen pää puuttuu, kehitys muuttuu reagoinniksi. Asioita korjataan sitä mukaa kun ne hajoavat, ideointi jää yhden kiireisen ihmisen harteille ja aloite syntyy vasta silloin, kun jokin menee rikki.

Viiden vuoden päästä lista ostetaan pois

Kokemuksemme mukaan yritykset uudistavat sivustonsa ja brändinsä noin neljän – viiden vuoden välein. Uudistus lähtee liikkeelle harvoin yhdestä syystä. Taustalla on tyypillisesti pitkä joukko asioita, jotka ovat jääneet tekemättä, ja niiden yhteispaino kasvaa lopulta niin suureksi, että ostoprosessi käynnistyy.

Siinä vaiheessa listan purkaminen osissa tuntuu työläämmältä kuin uusi kokonaisuudistus. Uusi projekti ratkaisee vanhan listan kerralla ja synnyttää samalla seuraavan.

Tässä piilee ostajan pahin pelko. Markkinointipäällikkö, joka on kerran vienyt sivustouudistuksen läpi, pelkää joutuvansa tekemään saman urakan uudelleen parin vuoden päästä. Projektilogiikka tekee siitä lähes varmaa. Toimitusjohtajan pöydällä sama asia näyttää kertakuluilta, jotka toistuvat syklissä ja joiden hyötyä on vaikea osoittaa väliaikana.

Väliin jää vuosia, joiden aikana sivusto liikkuu satunnaisesti sinne, mihin viimeisin sisäinen toive sattuu osoittamaan. Ilman seurantaa priorisointi perustuu arvauksiin, ja tulokset jäävät saamatta.

Kolme asiaa muuttaa listan suunnitelmaksi

Omistajien rinnalle tarvitaan säännöllinen rytmi ja oma rivi budjetissa. Kun nämä kolme ovat kunnossa, havainnot etenevät toteutukseen sitä mukaa kun tieto karttuu, ja riski pienenee, koska yksikään yksittäinen asia ei ehdi kasvaa hallitsemattomaksi.

Seuranta ratkaisee järjestyksen. Kävijöiden reitit, pysähdyskohdat ja keskusteluun johtavat sisällöt kertovat kehityksen suunnasta enemmän kuin yhteydenottojen kuukausisumma, joka näyttää lopputuloksen mutta harvoin sen syyn.

Me teemme työtä näin. Yhteistyömme iLOQin kanssa on kestänyt lähes vuosikymmenen, ja sivuston nykyinen versio on asteittaisen kehityksen tulosta. Suuntaa antoi eri maiden myyntitiimeiltä ja kumppaneilta kerätty palaute, jonka pohjalta ilme ja sisältö käännettiin selkeämmin tuotevetoisiksi. 

Ratkaisu tehdään julkaisupäivänä, vaikka se ei silloin siltä tunnu. Lista menee joko arkistoon tai kalenteriin, ja tuo valinta määrittää seuraavat viisi vuotta enemmän kuin yksikään projektin aikana tehty suunnittelupäätös.